TERVETULOA VALOKUVAN ITSEOPISKELUN PARIIN!
Tässä tehtäviä valokuvailmaisun ja -tekniikan kehittämiseksi. Tarjolla on tehtäviä ja asiaa harrastajille ja myös opettajalle, joka haluaa kehittää valokuvan käyttöä opetuksen osana. Netti tarjoaa varsinaisen runsauden sarven valokuva-aiheisia sivustoja. Tarkoituksena on opiskella itsenäisesti näistä linkeistä tai tekoäkyn avulla oikeita asioita omiin oppimistarpeisiin. Tehtävät ovat siis itseopiskelua. Tarvitset kameran, tietokoneen ja kymmenen tuntia aikaa itse valitsemiesi tehtäviesi tekemiseen. Tehtäväehdotukset on korostettu keltaisella. Blogistani pääsee helposti tärkeimpiin digivalokuvausta käsitteleviin sivustoihin, muista myös YouTube.
Tehtävien kulku lyhyesti: Perehdy verkkoaineistoihin, pohdi, suunnittele oppimistehtäväsi, kaiva kamera esiin ja ota harjoituskuvat. Kirjaa ylös netissä opiskeluun käyttämäsi aika, kuvausaika ja kuvankäsittelyyn kulunut aika. Kymmenen tuntia kuluu nopeasti, mutta toisaalta kahden tunnin sessioihin jaettuna opiskelet ja kokeilet digikuvausasioita viisi iltaa. Älä haukkaa liian isoa palaa, vaan pyri määrittelemään oppimistavoitteesi selkeästi. Kuvaa paljon, mutta valitse huolellisesti oppimispäiväkirjan eli nettialbumisi kuvat. Lopullinen, julkaistava määrä (7-15 kpl kuvia) riippuu asettamastasi tavoitteesta. Julkaise kuvasi lopuksi verkkoon.

Esimerkkinä nettialbumista kuvateksteineen https://new.express.adobe.com/webpage/FJkxNuMlacD98
Jos haluat vertaispalautetta albumistasi, lähetä osoite kollegallesi ja jaa albumisi kommentointioikeus.
1) Valokuvailmaisu: Osaat jo kuvata, mutta haluat kehittää ilmaisuasi.
2) Valokuvauksen tekniikka: Olet hieman epävarma kamerasi säädöistä ja haluat oppia lisää kamerastasi. Kokeile kaikkia nappeja...
3) Oman työn/harrastuksen dokumentaatio: Dokumentoit työtäsi, työpaikan toimintaa, harrastustasi tai opiskelua (huom. jos kuvaat opiskelijoita/kollegoita, muista julkaisuoikeudet)
4) Oma ehdotus valokuvan käytön kehittämiseksi työssäsi.
5) Opettajille: Oppilaat kuvaajina: Suunnittele kuvaustehtävä, jonka oppilaasi toteuttavat digikuvauksen avulla tai Oppimateriaalin valmistus: Kuvaat esitys- ja opetusmateriaalia omiin oppitunteihisi.

Valitse oma itseopiskeluteema tai muokkaa näistä oma tehtäväsi, tee kuvista esim PowerPoint tai Canvalla esitys, karsi esitykseen 5-7 kuvaa:
1) Valokuvailmaisu: Osaat jo kuvata, mutta haluat kehittää ilmaisuasi.
2) Valokuvauksen tekniikka: Olet hieman epävarma kamerasi säädöistä ja haluat oppia lisää kamerastasi. Kokeile kaikkia nappeja...
3) Oman työn/harrastuksen dokumentaatio: Dokumentoit työtäsi, työpaikan toimintaa, harrastustasi tai opiskelua (huom. jos kuvaat opiskelijoita/kollegoita, muista julkaisuoikeudet)
4) Oma ehdotus valokuvan käytön kehittämiseksi työssäsi.
5) Opettajille: Oppilaat kuvaajina: Suunnittele kuvaustehtävä, jonka oppilaasi toteuttavat digikuvauksen avulla tai Oppimateriaalin valmistus: Kuvaat esitys- ja opetusmateriaalia omiin oppitunteihisi.

Kommentit
Lähetä kommentti